Juniorihackathon yhdistää koodia ja kulttuuria

Peruskouluikäisten Juniorihackathon järjestetään Helsingin kaupunginmuseolla sunnuntaina 22.4. klo 11–17. Tapahtumassa museot, yritykset, kansalaisjärjestöt ja taiteilijat tekevät lasten kanssa yhdessä kulttuuriperinnöstä uutta. Kyytiä saavat vanhat valokuvat, arkistojen ääniaarteet, televisiosta tutut pätkät tai kaupungin kartta, kun 7–15 -vuotiaat kolvaavat, miksaavat, scratchaavat ja koodaavat niitä uuteen uskoon.

Tapahtuma on osa AvoinGLAM-työryhmän Avoimet juuret -projektia Opetusministeriön tukemassa Kulttuurin osallisuus ja osallistuminen -hankkeessa. Hankkeessa edistetään kokeiluja, joissa lisätään osallisuutta ja osallistumista kulttuurin ja kulttuuripalveluiden piirissä, ja laajennetaan kulttuuripalvelujen yleisöpohjaa.

Juniorihackathonin ohjelma koostuu työpajapisteistä, joita tuotetaan muistiorganisaatioiden ja muiden tekijöiden yhteisinä ponnistuksina. SonicPi-työpajassa remiksataan koodilla ääniarkistojen aineistoa. Museon Kaupunkikuvia.fi -palvelun vanhoja valokuvia kuvataan uudelleen tai sijoitetaan Wikipedian sivuille. Cryptoparty-työpajassa kartoitetaan yksityisyyden rajoja.

Lapset voivat piipahtaa yhdessä tai kahdessa työpajassa tai osallistua koko päivän hackathoniin. Hackathoniin osallistuessaan he tekevät ryhmissä teoksen tai projektin, johon he saavat apua, neuvoa ja opastusta kaikista työpajapisteistä. Teokset esitellään ja palkitaan päivän päätteeksi.
Aikuisten salongissa puhutaan vakavia tai kokeillaan itse sillä aikaa kun lapset luovat uusia sisältöjä keskenään. Tule sinäkin esittelemään toimintaasi vanhemmille ja muille kasvattajille! Myös perheen pienimmille on tekemistä.

Tule mukaan tekemään hackathonia! Työpajojen tuottamiseen voi vielä osallistua tarjoamalla aineistoaan tai asiantuntemustaan. Etsimme hackathonin työryhmille mentoreita, jotka toimivat sujuvasti sekä lasten että teknologian parissa. Keskeisiä muita vapaaehtoistehtävia ovat tekninen tuki ja koordinointitehtävät. Voit tuoda yrityksesi mukaan joko työpajoja tuottamaan tai tarjoamalla laitteita tai purtavaa. Ilmoita itsestäsi lomakkeella tai ota yhteyttä tapahtuman koordinaattori Susanna Ånäsiin, susanna.anas@okf.fi.

Lue tapahtumasta ja ilmoittaudu hackathoniin: juniorihackathon.fi
Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi: goo.gl/forms/dsUT2bfMKcRxiSJq2
Facebook-tapahtuma: www.facebook.com/events/2040022902948861/

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *