Open Democracy working group

verkosto avoimen demokratian kehittäjille

Tavoitteena on avoimen tiedon ja uusien osallistumistapojen vaikuttavuuden lisääminen.

Yhteiskunnallisen tiedon avatumisen myötä seuraava haaste on kytkeä tiedon lähteet päätösvalmistelun tueksi.

Lukuisia uusia välineitä on ollut tarjolla jo kauan, mutta monet päätöksentekoelimet elävät vielä paperisten esityslistojen ja pöytäkirjojen maailmassa, tai parhaimmillaankin vain kopioivat vanhan prosessin sähköiseksi. Olennaista on oppia hyödyntämään välineitä, jotka tekevät osallistumisesta yhtä vaivatonta kuin kännykällä facebookkaamisesta.

Avoin demokratia on vielä uusi, vakiintumaton käsite, mutta sitä voi edustaa esimerkiksi

  • päätöksenteon avoin valmistelu, hallinnon kaikilla tasoilla
  • osallistuva budjetointi
  • avoin lainsäädännön valmistelu
  • päätösprosessien näkyväksi tekeminen ja päättäjien seuraaminen
  • avoin kaupunkisuunnittelu

Avoimessa demokratiassa on olennaista, että osallistumismahdollisuus ja tieto ovat avointa. Avoin demokratia on vastavoima näennäisdemokraattiselle osallistamiselle. Avoin osallistumismahdollisyys toteutuu, kun päätöksenteon agendaa ja päätösvaihtoehtoja ei muotoilla “suljettujen ovien takana”, vaan tavalla, joka on samanaikaisesti kaikille tasapuolinen ja avoin. Uudet verkkotyökalut tarjoavat tähän ratkaisuja.

Tutustu tarkemmin olemassaoleviin esimerkkeihin

Osallistu!

Ajasta ja paikasta riippumattoman yhteyden avoimen demokratian toimijoihin saat Facebookissa Open Democracy Finland -ryhmässä. Yhteisen tekemisen suunnitteluun käytämme yhteiskirjoitusasiakirjoja Google Drivessä ja Etherpädissä. Kuka tahansa voi käyttää, luoda uusia asiakirjoja ja muokata vanhoja yhteisen tekemisen edistämiseksi.

Seuraava työryhmätapaaminen on 10.12. 2014 alkaen klo 17.00 Uudella Tehtaalla, Tampereella. Ota yhteyttä Facebookissa tai perinteisillä keinoilla, jos etsit yhteistyötahoja tekemisellesi, tai olet kiinnostunut ryhmän toiminnasta! Tervetuloa mukaan!

Yhteyshenkilöt ovat nettifasilitaattori Raimo Muurinen, p. 044-5777 574, etunimi.sukunimi (at) gmail com ja OKF Finlandin hallituksen jäsen Joonas Pekkanen, p. 050-5846800 joonas (at) pekkanen . org

Facebook-logo-small2

Discussion Group

google-drive-logo

Shared Documents

etherpad-14309_222x180

Avoin muistio


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.