Verkko-opiskelusta vauhtia datan avaamiseen

avoin-data-logoJulkishallinnon datan avaajan mestarikurssi, joka alkoi lokakuussa ja päättyi marras-joulukuun taitteessa, on tuottanut hyvää satoa. Kurssin suoritti kuudestatoista organisaatiosta yhteensä 92 henkilöä, jotka laativat omalle organisaatiolleen suunnitelman datan avaamisesta ja siitä tiedottamisesta. Monet kurssilaiset esittivät myös otteen avaamastaan datasta ja korjasivat sitä saamansa palautteen mukaisesti.

Kurssin aikana Musiikkiarkisto JAPA julkaisi avaamansa Mihin jäi punk -muistitietoaineiston, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI kotimaisten televisiosarjojen tietoja ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi Ilma-alusrekisterin ja Rautateiden kalustorekisterin tietoja. Eduskunta avasi rajapinnan järjestelmistään koottuun avoimeen dataan, joissa on tietoja kansanedustajista, valtiopäiväasiakirjojen lausunnoista sekä äänestyksistä ja sali-istunnoista.

Lähiaikoina Turun kaupunki avaa ja julkistaa liikuntapaikkojen kävijämäärätietoja ja Postimuseo tietoja Suomen postitoimipaikoista perustamis- ja mahdollisine lakkauttamistietoineen sekä toimipaikan hoitajista vuoteen 1916 asti. Kansallisarkistosta kurssilla oli monta ryhmää. Yksi niistä laati luonnoksen Kansallisarkiston avoimuuspolitiikasta, joka on parhaillaan kommentoitavana. Kun se valmistuu, myös muut muistiorganisaatiot voisivat ottaa sen käyttöönsä soveltuvin osin.

Hyödyntäkää uusia avauksia – vaikka DataBusiness Challengessa!

Julkishallinnon datan avaajan mestarikurssin verkkototeutuksen, ns. cMOOCin eli yhteisöllisen MOOCin (Massive Open Online Course) järjesti Open Knowledge Finland ry yhteistyössä Finnish Consulting Groupin (FCG) kanssa. Syksyn 2016 kurssin rahoitti Valtiokonttori. Kurssiaineiston kehittämisessä on tehty yhteistyötä opetus- ja kulttuuriministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön, Aalto-yliopiston sekä Maailmanpankkiryhmän kanssa.

Lisätietoja: eija.kalliala (at) okf.fi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.