Suomella etulyöntiasema uuden tietosuoja-asetuksen hyödyntämisessä

TIEDOTE 18.12.2015

Vuodesta 2012 saakka neuvottelupöydissä kiertänyt uusi yleinen tietosuoja-asetus yhdenmukaistaa EU:n digitaalisen sisämarkkinoiden pelisääntöjä tietosuojan osalta sekä kohentaa huomattavasti kuluttajien ja kansalaisten oikeusturvaa. Suomessa kehitettävä MyData-henkilötietomalli vastaa uuden lainsäädännön tiukentuviin vaatimuksiin.

Yksilöiden oikeudet lisääntyvät

Ihmisillä on tulevaisuudessa oikeus saada omat tiedot käyttöönsä digitaalisessa muodossa. Asetuksen mukaan digitaalisen suostumuksen antamisen ja peruuttamisen tulee olla yhtä helppoa, ilman erillisiä toimenpiteitä. Tulevaisuudessa henkilötietojen keräyksen yhteydessä ilmoitettua alkuperäistä käyttötarkoitusta ei voida myöskään muuttaa ilman kyseenomaisen henkilön suostumusta. Yritysten on informoitava selkeästi ihmisiä heidän henkilötietojensa käsittelystä, niihin kohdistuvista mahdollisista vuodoista tai muutoksista, sekä luvitettava uusiokäyttö erikseen.

Porkkanana toimivampi digitaalinen yhtenäismarkkina – keppinä toimivat sanktiot

Yleinen tietosuoja-asetus tulee voimaan kaikissa jäsenmaissa ja siten yhdenmukaistaa tietosuojaan liittyvät pelisäännöt EU-alueella. Asetus tasapuolistaa digitaalisten markkinoiden toimintaa, koska se velvoittaa kaikkia EU markkinoilla toimivia yrityksiä, vaikka yrityksen kotipaikka tai palvelimet sijaitsevat EU:n ulkopuolella. Yhtenäisen hallintokäytännön on laskettu säästävän yrityksiltä byrokratiakuluja n. 2.3 miljardia euroa vuodessa. Tietosuojarikkomuksista määrättävät korvaukset voivat olla enimmillään 4% organisaation vuotuisesta kansainvälisestä liikevaihdosta.

Suomalaisilla hyvät valmiudet hyödyntää kehitystä

Uuden asetuksen vaatimuksiin voidaan vastata kehittämällä henkilötiedon käsittelystä läpinäkyvää ja antamalla ihmisille itselleen kontrolli heidän tietojensa käytöstä. MyData -mallissa ihmisille mahdollistetaan helppo tapa luvittaa omien tietojensa käyttöä eri palveluihin. Kilpajuoksu ratkaisujen kehittämisessä on nyt kova, mutta Suomella on hyvä asema, koska aiheeseen on täällä perehdytty jo muutaman vuoden ajan yhteistyössä yritysten, tutkijoiden ja julkishallinnon kesken.

Liikenne -ja viestintäministeriö julkaisi kuluvana vuonna Open Knowledge Finlandin laatiman englanninkielisen MyData – A Nordic Model for human-centered personal data -selvityksen, joka on saanut paljon kansainvälistä huomiota. Sipilän hallitus nosti MyData:n hallitusohjelmaan ja käynnisti kärkihankkeen, jonka osana edistetään MyData -kokeiluja. Kärkihankkeen rinnalla toimii yrityksiä yhdistävä MyData-allianssi, joka pyrkii harmonisoimaan toimintakenttää sekä löytämään kestäviä liiketoimintamalleja käytännön MyData -kokeilujen kautta.

banner3


Liikenne- ja viestintäministeriö, Tietotekniikan tutkimuskeskus HIIT ja MyData -allianssi järjestävät 14.1.2016, MyData ja tietosuoja-asetus -seminaarin, katso lisätiedot ja ilmoittaudu osoitteessa https://ti.to/mydata/tietosuoja-asetus


Open Knowledge Finland ry ja Aalto-yliopisto järjestävät 2016 elokuussa Helsingissä kansainvälinen Data2016 -konferenssin, johon odotetaan yli tuhat kävijää – laita tapahtuma kalenteriin ja ilmoittaudu tiedotuslistalle osoitteessa http://mydata2016.org

 

Yhteystiedot

Markus Petteri Laine

Sähköposti: markuspetterilaine@gmail.com

Puhelin: +358 45 899 0700

Antti Poikola

Sähköposti: antti.poikola@okf.fi

Puhelin: +358 44 337 5439

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.