MyData-konferenssi on Open Knowledge Finlandin vuoden 2016 suurin projekti

md_browser_twitter

MyDatalla (suom. omadata) viitataan käytäntöihin, joilla ihmisille annetaan oikeus ja pääsy heistä kerättyyn dataan kuten ostotietoihin, liikennetietoihin, teletietoihin, energiatietoihin, eri verkkopalveluihin kertyvään dataan jne. Keskeistä MyData -ajattelussa on, että data on teknisesti helposti käytettävissä ja yksilö voi hallita, kuinka sitä hyödynnetään ja jaetaan edelleen.

Avoimella datalla ja MyDatalla on paljon yhteistä. Molemmissa tarvitaan yhteisistä periaatteista sopimista, viisasta sääntelyä sekä koneluettavia rajapintoja, standardeja ja palveluita tiedon hallittuun siirtämiseen, varastointiin, käsittelyyn ja analysointiin.

Open Knowledge Festival oli vuonna 2012 Helsingissä järjestetty kansainvälinen avoimen tiedon tapahtuman, jossa yksi sessio käsitteli henkilötietoa. Sessio antoi kipinän joukolle aktiiveja, jotka käynnistivät Open Knowledge Finlandin perustamisen yhteydessä vuonna 2013 MyData -työryhmän toiminnan. Ryhmässä joukko yritysten ja julkishallinnon edustajia, tutkijoita sekä muita aiheesta kiinnostuneita on sittemmin kasvattanut ymmärrystä ihmiskeskeisemmän henkilödatan käsittelyn mahdollisuuksista niin teknisesti, liiketoimintanäkökulmasta kuin ihmisten oikeuksienkin kannalta.

Vuonna 2014 Liikenne- ja viestintäministeriö antoi Open Knowledge Finlandille (ja sen MyData -työryhmälle) toimeksiannon MyData taustaselvityksen tekemisestä. Selvitys julkaistiin Avoin Suomi 2014 -tapahtuman yhteydessä. Seuraavana vuonna 2015 Suomen hallitus nosti henkilötiedon hallinnan linjaukseksi hallitusohjelmaan ja käynnisti kärkihankkeen, jonka osana edistetään omadataan (MyData) perustuvia kokeiluja. Samaan aikaan käynnistyi myös MyData palvelupilotteja kehittävien yritysten foorumina toimiva MyData -allianssi. Tutkimuspuolella merkittäviä MyDatan edistäjiä Suomessa ovat mm. Tekes-rahoitteiset Digital Health Revolution, Re:Know ja Personal Data Management Platforms -hankkeet.

Vuoden 2015 kesän kynnyksellä Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi MyData -selvityksestä uudistetun version englanniksi. Se herätti kansainvälistä kiinnostusta ja kerrytti tekijöilleen lukuisia yhteyksiä eri maissa toimiviin yrityksiin, tutkijoihin ja muihin organisaatioihin ja aloitteisiin, jotka toimivat saman “ihmiskeskeisen henkilödatan käsittelyn” tavoitteiden mukaisesti. Eri maissa ja eri tahoilla aiheesta käytetään eri nimityksiä, MyData on terminä käytössä Suomen lisäksi mm. Italiassa.

Kansainvälisten verkostojen kasvaessa syntyi MyData -työryhmässä ajatus kansainvälisen konferenssin järjestämisestä Helsingissä:

“Olisikohan aika kypsä ison kansainvälisen MyData festivaalin järkestämiselle Suomessa 2016? Samaan henkeen siis, kuten 2012 järjestettiin Open Knowledge -festival, jonka yhdestä pienestä sessiosta tavallaan sai alkunsa tämä liikehdintä tässä muodossa?” (Postaus MyData Working Group Facebookryhmässä 9.10.2015)

Open Knowledge Finland päätti ottaa vastuulleen konferenssin järjestämisen yhdessä Aalto-yliopiston ja ranskalaisen voittoa tavoittelemattoman ajatuspaja Fingin kanssa. Liikenne- ja viestintäministeriö varmistui pian tapahtuman pääyhteistyökumppaniksi ja MyData 2016 lanseerattiin joulukuussa 2015 järjestetyssä Open Finland Challenge -gaalatilaisuudessa.

Helsingin kulttuuritalolla 31.8.–2.9. järjestettävä MyData 2016 konferenssi ja hackathon tuovat yhteen kansainvälisiä yrityksiä, organisaatioita, tutkijoita ja aktiiveja tavoitteenaan muovata parempaa ja ihmiskeskeisempää data-tulevaisuutta. Kolmepäiväisen tapahtuman erittäin laaja ohjelma on koottu Open Knowledge Festivalin tapaan pääosin avoimesti joukkoistamalla ohjelmaehdotuksia kansainväliseltä verkostolta. Tapahtumaan on ainutlaatuinen mahdollisuus tavata kerralla valtava joukko henkilötiedon käsittelyn johtavia asiantuntijoita ja innovaattoreita, paikalle on tulossa yli 100 puhujaa ja osallistujia yli 20:stä maasta.

MyData 2016 on OKF:n vuoden ylivoimaisesti suurin yksittäinen ponnistus. Tapahtuman arviolta noin 245 000 euron budjetista noin kaksi kolmasosaa tulee yhteistyökumppaneilta ja yksi kolmasosa lipputuloista. Projekti ei tavoittele voittoa ja ohjausryhmä on linjannut, että mikäli lipunmyynti ylittää odotukset, niin jäljelle jäävät rahat kohdennetaan tapahtuman jälkituotantokustannuksiin, kuten videomateriaalin laadukkaaseen editointiin ja julkaisemiseen, sekä mahdollisesti seuraavan vuoden vastaavan tapahtuman järjestelyjen käynnistämiseen.

Järjestelyissä on mukana mm. aiemmin mainittujen tutkimusprojektien tutkijoita. Suuren työn tekevät ohjelmaan osallistuvat vapaaehtoiset sessioiden hostit ja puhujat, sekä joukko muita vapaaehtoisia, joita ilman tapahtumaa ei olisi mahdollista tehdä. Kiitos kaikille kumppaneille, lipun ostaneille, puhujille ja vapaaehtoisille!

Tule mukaan

Osallistujaksi: Osta yhden tai kolmen päivän lippu Holvi kaupastamme http://mydata2016.org/registration

Huom. OKF jäsenet saavat kolmen päivän lipun alennettuun hintaan 220€ – tarkista alennuskoodi heinäkuun uutiskirjeestämme tai kysy puheenjohtajalta (jogi@okf.fi) – jäseneksi voi liittyä täältä

Vapaaehtoiseksi: Tapahtumaan haetaan myös edelleen vapaaehtoisia, jotka saavat noin 10 tunnin työpanosta vastaan ilmaisen kolmen päivän konferenssilipun (sisältää ruokailut) http://mydata2016.org/call-for-volunteers

Median edustajaksi: Mediakortin omaavat tahot voivat akreditoitua erikseen osoitteessa http://mydata2016.org/media-accreditation

 

Projektin yhteyshenkilöt

Antti Poikola, etunimi.sukunimi@okf.fi (projektin vastuullinen vetäjä)
Emilia Hjelm, etunimi.sukunimi@okf.fi (tuottaja)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.