David Puttnan perusti Nestan vuonna 1997 siksi, että hänen mielestään Iso-Britannia ei tukenut riittävästi sosiaalisia innovaatioita. Nestan tavoitteena on edistää lahjakkuutta, luovuutta ja innovaatioita tieteessä, teknologiassa ja taiteessa. Sen synnyn mahdollisti vuonna 1998 asetettu Iso-Britannian kansallinen lottolaki (engl. National Lottery Act). Nestan hallituksen nimeää Iso-Britannian hallituksen ulkoministeri, mutta muuten organisaatio on itsenäinen julkisesta hallinnosta. Nesta on ollut kehittämässä avointa sosiaalisten innovaatioiden mallia.
Sosiaalisen innovaation voidaan määritellä olevan uusien ideoiden kehittämistä ja käyttöönottoa (tuotteita, palveluita ja malleja), jotka vastaavat ensisijaisesti sosiaaliseen tarpeeseen. Tämä laaja määritelmä pitää sisällään innovaatioita esimerkiksi reiluun kauppaan, etäoppimiseen, hoitokotiin, kaupunkiviljelyyn, jätteiden vähentämiseen ja oikeudenmukaisempaan oikeudenkäyntiin. Ainoa todellinen sovelluskohteiden rajaus on mielikuvitus. Sosiaalisia innovaatioita voivat luoda yksilöt, ryhmät, yhdistykset, yleishyödylliset toimijat, kaupalliset toimijat ja julkinen sektori yhdessä toimimalla ja vuorovaikuttamalla keskenään. Sosiaaliset innovaatiot eroavat muista innovaatioista pääasiallisesti sen takia, että niitä tehdään ensisijaisesti sosiaalisista, ei taloudellisista lähtökohdista. Taloudellisia lähtökohtia ovat esimerkiksi (liike)voiton tavoittelu innovaation avulla. Sosiaalisten innovaatioiden mittaaminen, toiminnan muodot, menetelmät ja muut eroavat jonkin verran liiketoiminnallisista lähtökohtiin suunnitelluista vastineista. Taloudellisten liiketoimintamallien suora soveltaminen sosiaalisiin innovaatioihin saattaa aiheuttaa ongelmia. Esimerkiksi liiallinen ideoiden yksityistäminen ja tekijänoikeuksien avulla suojaaminen todennäköisesti pysäyttää innovaatioprosessin, eikä vahvista sitä.
Nestan kehittämä sosiaalisten innovaatioiden prosessimalli rakentuu 6 vaiheesta (kuva)
Ensimmäisessä (1) vaiheessa pyritään listaamaan kaikki tavoitteet ja ongelmat, joiden aiheuttajiin — ei oireisiin — etsitään ratkaisuja.
Toisessa (2) vaiheessa kerätään ehdotuksia ja ideoita edellisessä vaiheessa esille tulleisiin haasteisiin monin eri tavoin. Useat erilaiset metodit auttavat keräämään näkemyksiä ja kokemuksia laajasti eri tietolähteistä.
Kolmannessa (3) vaiheessa tehdään prototyyppejä ja pilotteja, joissa edellisen vaiheen ideoita testataan käytännössä. Mallin tässä vaiheessa voidaan joko yksinkertaisesti vain kokeilla erilaisia ideoita läpi tai käyttää tarkemmin suunniteltuja kokeiluja, prototyyppejä ja sattumanvaraisia kontrolloituja testejä. Tämä vaihe on erityisen tärkeä sosiaalisten innovaatioiden kannalta, koska iteroinnin kautta — tekemällä kokeiluja, virheitä ja oppimalla niistä — voidaan erilaisista lähtökohdista tulevia asiantuntijoita yhdistää ja eri sidosryhmien välisiä jännitteitä ratkaista. Samalla varmistetaan ideoiden toimivuus käytännössä.
Neljännessä (4) vaiheessa käytännössä toimivista ideoista tehdään jokapäiväinen käytäntö. Vaihe sisältää yleensä idean terävöitymistä (sisältäen usein karsintaa) ja pidemmän aikavälin taloudellisten resurssien varmistamista. Julkisella sektorilla se tarkoittaa budjetin, henkilöstöresurssien ja muiden asiaan vaikuttavien asioiden — kuten lainsäädäntöön — vaikuttamista. Usein pelkkä projekti ei vielä johda pysyvään muutokseen, koska projektilla on aina alku ja loppu.
Viidennessä (5) vaiheessa mallia levitetään useisiin eri organisaatioihin ja eri toimialoille. Siinä hyödynnetään useita erilaisia strategioita innovaation levittämiseen ja kasvattamiseen. Vaikka skaalaaminen on teollistumisen käsite — ja voi toisinaan olla harhaanjohtava — kuvaa se hyvin tämän vaiheen tavoitteita.
Kuudennessa (6) ja viimeisessä vaiheessa tähdätään järjestelmän tai systeemin muuttumiseen. Systeeminen muutos sisältää usean eri kokonaisuuden vuorovaikutusta. Esimerkiksi sosiaalista liikehdintää, liiketoimintamalleja, lakien ja asetusten muuttamista, dataa ja infrastruktuuria ja kokonaan uusia tapoja ajatella ja toimia. Systeemisen tason muutos tarkoittaa yleensä uusia malleja ja arkkitehtuureja, jotka koostuvat useista pienistä innovaatioista. Sosiaaliset innovaatiot kohtaavat usein esteitä ja vihamielisyyttä vanhoja toimintatapoja ylläpitäviltä tahoilta. Systeeminen muutos sisältää yleensä julkisen ja yksityisen sektorin muutosta pidemmällä aikavälillä.
Avoimen datan koko kehitys on tähän asti tapahtunut pääasiallisesti mallin tasolla 1-3 sekä maailmalla että Suomessa. Avoimen datan vaikuttavuuden mittaamista ja sen kustannustehokasta hyödyntämistä pohditaan tällä hetkellä Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan (VN-TEAS) rahoituksella toteutettavassa ”Avoimen datan kustannustehokas hyödyntäminen” –hankkeessa. Hanke on Etlan ja Open Knowledge Finland ry:n yhteinen. Siinä tähdätään toimiin, joiden avulla avoimessa datassa päästään mallin tasoille 4-6. Tason 6 toimintaa ovat mm. lainsäädäntöön vaikuttaminen niin, että avoimesta datasta tulee hallinnon oletustoimintatapa ja esimerkiksi julkisessa hallinnossa olevat tietojärjestelmät tukevat automaattisesti avoimen datan tietovirtojen julkaisua, jopa reaaliaikaisesti ja esimerkiksi henkilötiedot automaattisesti tietovirroista poistaen. Paljon on siis vielä mahdollisuuksia tehostaa avoimen datan vaikuttavuutta Suomessa ja muualla maailmassa.
Katso lisää tästä aiheesta alla olevista linkeistä:
Murray, R. & Caulier-Grice, J. & Mulgan, G. 2010. The Open Book of Social Innovation. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.nesta.org.uk/sites/default/files/the_open_book_of_social_innovation.pdf Viitattu 30.9.2016. 224 ss.
Nesta & The Young Foundation. WWW-dokumentti. Saatavissa: http://www.socialinnovator.info/about/why-do-we-need-social-innovation. Viitattu 28.9.2016.
Stanford Graduate School of Business. Defining Social Innovation. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.gsb.stanford.edu/faculty-research/centers-initiatives/csi/defining-social-innovation. Viitattu 28.9.2016.