Yhteiskirjoittaminen taipuu moneen tarkoitukseen Akavan opiskelijoilla

Tämä kirjoitus aloittaa juttusarjan avoimesta päätöksenteon valmistelusta. Sarjassa esitellään eri toimijoiden kokemuksia uusien välineiden ja menetelmien käyttöönotosta. Aihe liittyy tänään kokoontuvaan avoimen päätösvalmistelun vertaisoppimisseminaarin ensimmäiseen järjestelytapaamiseen.

Tekniikka on läheisesti läsnä Akavan opiskelijoiden kokoustaessa. Kuva: Ida Pimenoff.

Akavan opiskelijat ovat ottaneet yhteiskirjoittamisen käyttöön kuluvan vuoden alussa niin puheenjohtajiston työskentelyssä, valtuuskunnan kokouksissa kuin kannanottojen valmistelussa yhteistyössä muiden muassa SYL:in kanssa. Uusi menetelmä helpottaa tiedon jakamista sekä koostamista eri lähteistä ja toimintatavan käyttö laajenee edelleen.

Puheenjohtaja Jouni Markkasella oli kokemusta yhteiskirjoittamisesta tositoimissa jo entuudestaan Tampereen pormestariohjelman valmistelusta. Hyvien kokemusten myötä hän ehdotti uuden välineen käyttöönottoa myös Akavan opiskelijoille. Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus Tieken tarjoama ilmainen Etherpad on taipunut muun muassa toimintasuunnitelman, toimintakalenterin, tapaamiskalenterin, tiedotteiden sekä kokous- ja skypepuheluiden muistiinpanojen kirjoittamiseen. “Etherpadista löytyy jatkuvasti uusia keinoja käyttää sitä” toteaa Markkanen.

“Esimerkiksi Akavan opiskelijoiden työeläkekantojen valmistelutyöryhmä kirjoitti esityksensä pädiin, joka kopioitiin valtuuskunnan kokouksessa esityslistapädille -joka puolestaan oli heijastettu seinälle. Kokousosallistujat voivat tehdä muutosesitykset sinne ja kirjata kuka kannattaa mitäkin esitystä. Erikseen ei tarvitse esittää kannatusta ääneen tai tuoda papereita sihteeristölle. Kaikki näkevät kirjaukset ja pääsevät kommentoimaan niitä ja ne löytyvät keskitetysti yhdestä paikasta. Jos joku esitys ei ole suoraan miellyttänyt, on samassa hetkessä pystytty nopeasti ja tehokkaasti yhteistuottamaan korjattu parempi ehdotus.”

jounimarkkanen

Puheenjohtaja Jouni Markkasen mukaan Akavan opiskelijoilla on mahdollisuus toimia uudenlaisen ammatillisen järjestäytymisen edelläkävijänä

Markkasen mukaan Akavan opiskelijoiden puheenjohtajistossa on aitoa kiinnostusta avoimuuten. “Koko politiikan kenttä on muuttumassa. Internet-aika on tuonut sen, että avoimuutta vaaditaan enemmän. Taustalla tekeminen ja saunassa sopiminen ei ole enää tätä päivää. Sen merkitys vähenee koko ajan. Pitää löytää keinoja miten ihmisiä osallistetaan, jotta politiikan tekeminen pysyy validina tapana ohjata yhteiskuntaan”.

“Seuraava haasteemme on kehittää valtuuskunnan osallistumistapoja vielä paremmiksi kokousten välillä” puheenjohtaja arvioi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.