Yli 40 ehdotusta Datademon ensimmäiselle kierrokselle

Datademon ensimmäiselle kierrokselle tehtiin 47 ehdotusta sunnuntaina päättyneeseen ideakuulutuksen määräaikaan mennessä. Torstaina alkaa päätöksentekovaihe, jossa ehdotusten tekijät ja raati pääsevät yhdessä valitsemaan kahdeksan toteutettavaa ehdotusta. Kuka tahansa voi seurata Trello-palvelussa tapahtuvaa keskustelua ja päätöksentekoa.

“Datademon herättämä kiinnostuksen määrä osoittaa hyvin ketterän rahoitusinstrumentin tarpeellisuuden. Saimme viestin läpi nopealla aikataululla ja lähes yksinomaan sosiaalisessa mediassa markkinoimalla, kengännauhabudjetilla”, sanoo projektinvetäjä Joonas Pekkanen Open Knowledge Finlandista.

Kuvaaja: Olli-Pekka Orpo, /(Forum Virium)

Datademon puuhamies Raimo Muurinen toivottaa osallistujille menestystä seuraavalle kierrokselle.

“Datademoon saapui hyvin erilaisia ja monipuolisia ehdotuksia. Päätöksenteon seuraamisen helppotajuisuus, kaupungin palveluiden löydettävyys, kaupunkisuunnittelu ja palautteen antamisen vaivattomuus olivat suosituimpia aiheita. Myös joukkoliikenne- ja pyöräilysovellukset sekä erilaiset kontekstista riippumattomat karttavisualisaatiot toistuivat ehdotusten aiheina. Yksittäiset ehdotukset pyrkivät helpottamaan muiden muassa lakien, kunnallisverojen, julkisten hankkeiden kokonaiskuvan, elintarviketietouden ja ikääntymistä koskevan tutkimustiedon ymmärrettävyyttä” kertoo Raimo Muurinen, toinen Datademon järjestäjistä.

Valtaosa ehdotuksista oli sovelluksia tai visualisointeja. Muutaman ehdotuksen konkreettinen tuotos oli vapaasti hyödynnettävää avointa ohjelmakoodia. Myös pieni joukko kirjallisia tuotoksia, kuten artikkeleita, lukeutui joukkoon.

Ehdotukset hyödynsivät raaka-aineena monenlaisia datalähteitä. Valtaosa osallistujista pyrki yhdistämään useita erilaisia aineistoja. Datademo-ehdotusten perusteella suomalaiset yritykset eivät ole vielä kunnostautuneet kiinnostavien datojen tarjoamisessa. Sen sijaan esimerkiksi Googlen ja Twitterin rajapintoja sovelletaan yhteen esimerkiksi suomalaisen julkishallinnon aineistoihin. Datademon osallistujien keskuudessa erityisen suosittuja lähteitä olivat Helsingin kaupungin rakennuksiin, väestöön ja aluejakoon liittyvä data sekä palvelukartan rajapinta. Samoin esimerkiksi eduskunnan sivut, valtioneuvoston hankerekisteri, tullin autoveropäätökset, kuntien tilinpäätökset ja maanmittauslaitoksen paikkatiedot herättivät kiinnostusta. Joukkoliikenteen rajapinnat niin Helsingin sisällä kuin rautateillä valtakunnallisesti houkuttivat myös useita hakijoita.

Datademon ensimmäinen kierros jatkuu torstaina 27.2. alkavalla päätöksentekovaiheella. Ehdotusten tekijät ja asiantuntijajäsenet muodostavat raadin, jonka tehtävänä on valita toteutettavat eli kahden tuhannen euron rahoituksen saavat ehdotukset. Arviointi tapahtuu avoimella Trello-alustalla seuraavan puolentoista viikon ajan. Raati keskustelee ehdotuksista ja äänestää lopulta rahoitettavaksi viisi Helsinki Region Infoshare -kategorian ja kolme Sitran Suomi -kategorian ehdotusta. Toteutettavaksi valittujen ehdotusten tekijöillä on kolme kuukautta aikaa saada tuotoksensa valmiiksi ja julkaistuksi.

“Haemme Datademolle jatkuvuutta. Nykyinen rahoitus riittää vielä kahden kierroksen järjestämiseen. Seuraava kierros on myöhemmin tänä keväänä ja jälkimmäinen ensi syksynä”, kertoo Pekkanen.

Tutustu Datademo-ehdotuksiin ja seuraa avointa päätöksentekoa Trello-alustalla!

Datademon Trello


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.