Datademon päätöksentekoon voi vaikuttaa nyt

Datademo 2. kierros

Datademon toisen kierroksen arviointi alkoi 13.5.

Datademo-rahoituksessa alkaa tänään tiistaina 13.5. ehdotusten arviointivaihe. Kuka tahansa voi osallistua Datademo-ehdotusten arviointiin verkkokeskustelussa Trello-alustalla seuraavan kahden viikon aikana.

Datademon kevään kierrokselle jätettiin 25 ehdotusta siitä, miten avointa dataa voisi hyödyntää kansalaisten osallistumis- ja tiedonsaantimahdollisuuksien parantamiseksi. Hakuun osallistui sekä yksityishenkilöitä, pieniä tiimejä kuin startup-yrityksiäkin. Eduskunnan ja kuntien päätösasiakirjat, julkiset tulo- ja menotiedot sekä paikkatietoaineistot olivat suosituimpia datalähteitä. Myös kaupunkilaisten itse tuottaman datan uusiokäyttö herätti kiinnostusta, sillä Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleiskaavan valmistelua pohjustavan Helsinki 2050 -kyselyn aineisto toimii kahden kilpailutyön aineistona.

“Ehdotusten korkea taso osoittaa, että kansalaisyhteiskunnassa ja pienyrityksissä on valtavasti asiantuntemusta ja halua digitaalisten julkisten palveluiden rakentamiseen” sanoo Datademon järjestäj Raimo Muurinen Open Knowledge Finlandista.

Tänään alkavan arviointivaiheen aikana osallistujat, raatilaiset ja kaikki kiinnostuneet voivat auttaa ehdotusten tekijöitä tarkentavilla kysymyksillä, omalla asiantuntemuksella ja uusia ideoita ehdottamalla päätöksentekoalustalla Trellossa. Keskustelun lopuksi ehdotusten tekijät ja samansuuruinen joukko raatiin arvottuja asiantuntijoita valitsevat rahoitettavat työt äänestämällä suosikkejaan. Valitut ideat saavat kukin ennakkoon maksettavan 2000 euron rahoituksen ja kolme kuukautta aikaa työn toteuttamiselle sekä raportoinnille. Toteutukset julkaistaan pääsääntöisesti avoimella lisenssillä.

Siirry Trelloon tutustumaan ehdotuksiin ja osallistumaan arviointikeskusteluun. Kommentointi edellyttää palveluun kirjautumista.

Ensimmäinen kierros

Ensimmäisellä kierroksella helmi-maaliskuussa rahoitettavaksi valittiin muiden muassa avoimen paikkatiedon jalostuspalvelu ja rajapinnat hankerekisteriin sekä eduskuntaan. Kaikki ensimmäisen kierroksen tulokset löytyvät täältä.

Taustaa

HRI:n rahoitus tulee EU:n komission myöntämästä palkintorahasta, jonka HRI sai Helsingin kaupungin päätöksentekoon liittyvien data-aineistojen avaamisen johdosta. Sitralla projekti toteutetaan osana Integroidun omahoidon hanketta, joka kuuluu Elinvoimainen ihminen ja kannustavat rakenteet -teeman Hyvinvointia tiedosta -avainalueeseen.

Open Knowledge Finland -verkoston tarkoitus on edistää tiedon avoimuutta ja avoimen tiedon hyödyntämistä sekä edesauttaa avoimen yhteiskunnan kehittymistä. Suomessa OKFFI on toiminut vuodesta 2011 lähtien ja kuuluu samalla osaksi Britanniasta lähtöisin olevaa ja nykyisin yli 30 maassa toimivaa Open Knowledge Foundationia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.