Vuosikokous siirtyy, tilalle 24.2. 16.00 strategia- ja valmistelusessio

Hallitus on päättänyt siirtää OKFFI:n vuosikokouksen perjantaille 20.3.2015. Vuosikokousasiakirjojen valmistelu osoittautui ennakoitua aikaavievämmäksi prosessiksi. Tiistaina 24.2. klo 16.00 kokoonnutaan kuitenkin Lasipalatsin Kaupunkiverstaalle strategia- ja valmistelusessioon. Tuolloin työstetään toimintakertomusta, tulevaa toimintasuunnitelmaa ja talousarviota. Tilaisuus on avoin niin kaikille yhdistyksen jäsenille kuin uusille kiinnostuneille.

Strategia- ja suunnittelupalaveri pidetään Helsingin ydinkeskustassa Lasipalatsin 2. kerroksessa Kaupunkiverstaalla.

Strategia- ja suunnittelupalaveri pidetään Helsingin ydinkeskustassa Lasipalatsin 2. kerroksessa Kaupunkiverstaalla.

Vuosikokouksella on oma sivunsa, josta löytyy kokouskutsu sekä materiaalit. Esityslista, säännöt ja tilinpäätös ja talousarvio ovat jo keskeneräisinäkin kaikille avoimia verkkodokumentteja, joita voi vähintään lukea ja kommentoida, mutta usein myös muokata. OKFFI:ssä uskotaan ja luotetaan avoimeen yhteisölliseen toimintakulttuuriin. Näin aika ja energia voidaan ohjata suoraan tekemiseen eikä esimerkiksi asiakirjojen edestakaiseen lähettelyyn sähköpostilla ja vähämerkityksisten yksityiskohtien kanssa painiskeluun.

Vuosikokoukseen voi osallistua niin paikan päällä kuin etänä. Etä-äänestysoikeutta varten pitää ilmoittautua ennakkoon viimeistään keskiviikkona 18.3. Paikan päälle voi tulla ilmoittautumattakin, mutta toki ilmoittautuminen on toivottavaa.

Jos olet kiinnostunut hallitustehtävistä, puheenjohtajuudesta tai vapaaehtoisesta core-tiimin jäsenyydetä, voit ilmoittautua ennakkoon tällä lomakkeella. Samalla pääset näkemään muut kiinnostuksensa ilmoittaneet.

Vuosikokouksen jälkeen on tarjolla avoin sauna, tervetuloa!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.