Blog

Vaalidataa pöyhimään

Kunnallisvaalien lähestyessä alkaa kiinnostus vaalidataa kohtaan nousta. Sunnuntaina 7.10.2012 tasan kolme viikkoa ennen vaaleja järjestetään Datavaalit ohjelmointisessio. Fyysisiä tapaamisia järjestetään ainakin Helsingissä ja Jyväskylässä, lisäksi mukaan voi liittyä virtuaalisesti. Sopivasti Apps4Finland -kilpailun deadline on vaalipäivänä 28.10, joten tämäkin saattanee motivoida ihmisiä tekemään vaaliaiheisia datan möyhennyksiä. Pari viikkoa sitten Open Knowledge Festivalin yhteydessä julkistettu Datavaalit.fi on […]

Kutsu: Avoin Data 2012 iltapäiväseminaariin

Keskiviikkona 24.10. Open Knowledge Foundationin Suomen paikallisryhmä (OKF Finland) järjestää Sitran tiloissa (Itämerenkatu 2) iltapäiväseminaarin avoimen datan tilanteesta ja kehitysnäkymistä Suomessa. Maksuton tilaisuus on suunnattu tietohallinnon johto- ja asiantuntija tehtävissä toimiville, liiketoimintajohtajille, tuotekehityksen parissa toimiville ja suunnittelupäälliköille sekä muille avoimen datan kehittämisen parissa työskenteleville niin yrityksistä, kuin julkishallinnostakin. Ohjelma ja lisätietoja: https://fi.okfn.org/avoin-data-2012/ lmoittautuminen osoitteessa: http://avoindata2012.eventbrite.com […]

Avoin data, läpinäkyvyys ja tiedon julkisuus – Kokemuksia Britannian avoimen datan politiikasta

Kutsu “Being Open About Data” raportin julkaisu- ja keskustelutilaisuuteen Aika: 16. huhtikuuta 2012, klo 15.00 – 18.00 Paikka: Hub Helsinki, Annankatu 31-33 C 37 Suomen Lontoon instituutti ja British Council Suomi järjestävät yhdessä Open Knowledge Foundation Suomi -verkoston kanssa iltapäiväseminaarin 16. huhtikuuta 2012 Britannian avoimen data politiikasta ja Britannian kokemusten merkityksestä Suomelle. Tilaisuus on myös Suomen […]

Open Data Meetup: Policy Issues 14.2 in Helsinki

Edit: The Video recordings of the meetup are available at Vimeo Welcome to yet another Open Data meetup in Helsinki! Tomorrow 14.2. we will gather in Korjaamo (Töölönkatu 51) to talk about Open Data Policy issues. If you are interested in the subject come to share your ideas and listen to others. PROGRAM 12.00 – […]

Open Data Tampere miitti 13.2. klo 17

Toinen Tampereen open data miitti kurottiin kasaan viime hetkillä. Tällä kertaa ruoditaan osallistavaa budjetointia ja mahdollisuutta käynnistää sellaisen kokeilua. Tilaisuuteen voi osallistua myös etänä ja etukäteen oheisen muistion välityksellä: http://muistio.tieke.fi/treopendata2 Lisäämme tilaisuuden alkaessa pädille linkin, jolla saa myös videoyhteyden. Videoyhteys toteutetaan Google Hangoutilla, joka vaatii google+-tiliä ja tämän pluginin asentamista: http://www.google.com/tools/dlpage/res/talkvideo/hangouts/ Aiheesta lisää: http://openspending.org/ Paikka: Uusi Tehdas/demola, Väinö […]

OKF Open Design Meetup + ADC Gathering #1

Tervetuloa Open Design tapaamiseen ja ensimmäiseen ADC:n järjestämään kokoontumiseen lauantaina 28.1.2012. Päivän aluksi Open Knowledge Suomi/Finland (http://fi.okfn.org) järjestää avoimeen designiin (Open Design) keskittyvän tapahtuman, jossa mm. esitellään Suomen ensimmäistä fab labia, sekä perehdytään avoimen designin menetelmiin ja määrittelyyn, sekä esitellään avoimen designin hankkeita. Iltapäivän apahtumassa ADC:n projektien ja tapahtumien tekijät esittelevät tavoitteitaan, toiveitaan ja haasteitaan. […]

Open Data Tampere Meetup 16.1.

Avoimeen dataan liittyy paljon odotuksia ja hypeä. Nyt on aika organisoitua odotusten lunastamiseksi. Open Knowledge Foundation Suomi (OKF) alkaa järjestämään paikallisia avoimen datan miittejä kuukausittain Tampereella. Tarkoitus on jakaa osaamista ja edistää sitä kautta hyvien käytäntöjen yleistymistä ja sovellusten kehittämistä. Ensimmäisellä kerralla, 16.1. maanantaina klo 17-19 perehdytään CKAN-datakatalogiin. Tämän avulla voidaan laittaa dataa saataville. Sitä […]

Merkittäviä avoimen datan linjauksia EU komissiolta

Euroopan komission odotetaan julkistavan maanantaina 12.12.2011 merkittäviä linjauksia avoimen datan tulevaisuudesta Europpassa. Olkaa kaikki kuulolla ja valmiina levittämään tietoa aiheesta! Myös suomalaisviranomaiset tarvitsevat nyt kannustusta datan avaamiseen (ks. tuore tapaus maastotietokannan avaamisen vaikeuksista). Komissio julkistaa “EU Open Data Strategian”, mihin ennakkotietojen mukaan liittyy mm. julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäytöstä määräävän direktiivin (PSI-direktiivin) uudistaminen, EU:n […]