Blog

Vuosikokous siirtyy, tilalle 24.2. 16.00 strategia- ja valmistelusessio

Hallitus on päättänyt siirtää OKFFI:n vuosikokouksen perjantaille 20.3.2015. Vuosikokousasiakirjojen valmistelu osoittautui ennakoitua aikaavievämmäksi prosessiksi. Tiistaina 24.2. klo 16.00 kokoonnutaan kuitenkin Lasipalatsin Kaupunkiverstaalle strategia- ja valmistelusessioon. Tuolloin työstetään toimintakertomusta, tulevaa toimintasuunnitelmaa ja talousarviota. Tilaisuus on avoin niin kaikille yhdistyksen jäsenille kuin uusille kiinnostuneille. Vuosikokouksella on oma sivunsa, josta löytyy kokouskutsu sekä materiaalit. Esityslista, säännöt ja tilinpäätös […]

Vuosikokous valitsi Antti Poikolan puheenjohtajaksi

Joukkoistetut paikkatietoaineistot -seminaarin jälkeen keskiviikkona 26.3. pidettiin Open Knowledge Finland ry:n historian toinen vuosikokous Helsingin Pasilassa. Kokous valitsi yksimielisesti Antti Poikolan yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi. Hallitukseen käytettäväksi oli ilmoittaunut ennakkoon puheenjohtajaehdokkaan lisäksi jopa kymmenen henkilöä. Keskustelussa arvioitiin yhdistyksen niin kutsun core-tiimin roolia, ja todettiin että hallituksen kokoa pitää hieman pienentää ja corea laajentaa. Osa hallitusehdokkaista luopui […]